Olin ihan lopussa. Työskentelin unelmatyössäni, mutta sitä unelmatyötä oli liikaa. Vedin yli kahtakymmentä asiakasprojektia, joilla kaikilla oli suurinpiirtein sama deadline.
Olimme myyneet asiakkaille lupauksia, joita olikin vaikea toteuttaa aikataulussa.
Organisaatiossa ei ollut avoimuuden kulttuuria, ja siksi ei ollut hyväksyttyä sanoa, että emme pysty tähän. Sen sijaan piti painaa eteenpäin ja unelmoida suuremmin. Uusi teknologia, jonka avulla kymmenet asiakasprojektini piti toteuttaa, ei ollut valmis aikataulussa. Minä ja muut asiakkaiden parissa työskentelevät jouduimme venymään äärimmillemme, jotta teknologian virheet saatiin paikattua.
Sinä keväänä minulla ei ollut juuri vapaa-aikaa. Pääsin muutaman kerran joogaan ja kerran konserttiin, joka sai minut itkemään. Ranskalaisten chansonien soidessa Kansallisteatterissa itkin sitä, että en ollut enää ihminen, jolla on aikaa kuunnella musiikkia. En ollut enää ihminen, jolla on aikaa tuntea tunteita, ihminen, jolla on aikaa olla minä. Tai ihminen, joka voi avoimesti sanoa: minä en pysty tähän.
Kun projektien deadlinet lähestyivät, romahdin. Tulin kotiin konsertista, ja itku ei lakannutkaan. Kun heräsin seuraavana päivänä, itku jatkui, ja jouduin soittamaan pomolleni, että en usko olevani työkunnossa. Kaikki kunnia esihenkilölleni, koska hän hoiti tilanteen maaliin: kutsui minut luokseen, otti työni hoitaakseen ja vei minut avantouinnille. Läppärini teipattiin kiinni maalarinteipillä, johon kirjoitettiin päivämäärä, jolloin saisin sen avata.
Yrityksellä oli vahva arvomaailma, jota pidettiin mukana jokaisessa tiimipalaverissa. Arvot itsessään olivat minulle samaistuttavia – mukana oli sanoja kuten rakkaus ja rohkeus. En vielä silloin kuitenkaan ymmärtänyt, että yksi omista ydinarvoistani puuttui paletista. Suuren työtakaan lisäksi uupumustani kasvatti avoimuuden puute, kyky sanoa ääneen kovien tavotteiden ja odotusten keskellä, että en enää jaksa.
Rakkaus-arvo kantoi kuitenkin vaikean ajan yli, sillä minusta välitettiin ja se näkyi. Jäin sairauslomalle ja työnkuvaani muutettiin sen jälkeen. Parempien aikojen jälkeen päädyin silti vaihtamaan työpaikkaa, koska avoimuutta ei edelleenkään ollut, ainakaan laajemmin organisaatiossa. En tajunnut sitä silloin, mutta tekoni olivat vahvasti arvopohjaisia.
Myöhemmin pääsin syväluotaamaan oman arvomaailmani. Silloin ymmärsin, että haluan kehittää asioita eteenpäin ja visioida uutta, mutta minulle mikään tuo ei toimi ilman avoimuutta. Avoimuus ei tarkoita sitä, että jokaisen henkilökohtaiset asiat pitää jakaa kaikille tai että johtaja ei saisi valita missä vaiheessa päätöksistä on hyvä kertoa tiimille. Avoimuus tarkoittaa minulle sitä, että keskusteluyhteyttä vaalitaan, ja tärkeistä asioista saa aina puhua. Se tarkoittaa kuitenkin myös vastuuta oman viestin muotoilusta ja muiden kunnioittamista.
Vuodesta 2016 lähtien olen perehtynyt arvopohjaisen johtajuuden maailmaan ja sertifioitunut arvojen fasilitaattoriksi. Tällä hetkellä tutkin palvelumuotoilun YAMK-opinnäytetyössäni yritysten arvoprosesseja sekä työntekijän ja yrityksen arvomaailman välistä suhdetta. Ja tutkittavaahan löytyy - tiesitkö, että suurin osa yritysten arvoprosesseista tehdään keskustelematta ollenkaan työntekijöiden omista arvoista?
Omista arvoista keskusteleminen ei tarkoita, että arvoprosessista tulee huutoäänestys, jossa valitaan keskimääräiset lempiarvot koko porukan arvoiksi. Sen sijaan tietoisuus omista arvoista ja aito keskustelu yrityksen arvomaailmasta rakentavat vahvan pohjan, joka kannattelee vaikeina aikoina ja auttaa jokaista käyttämään omia vahvuuksiaan kun asiat menevät hyvin. Työpaikan ja työntekijän arvojen ei tarvitse olla yksi yhteen, vaan jo mahdollisten hankauskohtien ymmärtäminen auttaa säilyttämään oman identiteetin ja välttämään ristiriidoista johtuvaa uupumusta.
Jos olisin tiennyt avoimuuden olevan ydinarvoni, olisin voinut nostaa tilanteen keskusteluun vanhassa työpaikassani arvojen kautta ja pysyä uskollisena itselleni. Tutustuminen omiin arvoihin auttoi palautumaan uupumuksen jälkeen ja rakentamaan työelämästä enemmän itseni näköisen. Tuon kokemuksen jälkeen olen ollut vuoroin palkkatöissä ja yrittäjänä, mutta ydinarvot seuraavat mukana kaikessa mitä teen. Nykyään pyrin aina kääntymään arvojeni puoleen, jos tuntuu että alan kadottaa itseäni työn syövereihin.
Minna Rantama on arvoihin, palvelumuotoiluun ja moniosaajien urakysymyksiin erikoistunut yrittäjä. Koulutukseltaan Minna on VTM ja Certified Value Facilitator. Jos haluat kirkastaa omat tai yrityksesi arvot, lue lisää Minnan tarjoamista palveluista täältä.
Comments